Jännitystä ilmassa

En ollut edellisenä yönä nukunut juurikaan yhtään. Oli siis päivä jona lähtisin ystäväni isän kanssa hakemaan hevosta Nurmijärveltä. Palloilin päivän ja vaeltelin ympäri taloa. Olin jo pakannut kaikki valmiiksi ostamani tavarat ja kerennyt nekin jo moneen otteeseen pakkaamaan uudelleen. Olin saanut huvittuneita katseita,kun olin jälleen viikannut loimea toistamiseen ja pohtinut oliko se harja sittenkin parempi tuossa kassissa vai tuossa loimen päälle. Matkaan päästiin ja perhoset senkuin lisääntyi vatsassa. En ollut edes voinut syödä juurikaan mitään koko päivänä. Viestejä sateli ja niihin koitin vastailla.

                                Fotu tarhassa ekana aamuna Forssan-Ratsastajilla.

Ensi Askeleita...

Tallille päästyttyä oli Fortter jo lähtö valmiina. Paperit kun oltiin kirjoitettu kaikki tuntui hullun kuriselta. Lastaus oli hieman neuvoteltavissa,kun herra päätti ettei koppiin nousuis. Matka Forssaan sujui rauhallisin mielin vaikka vielä uskomattomalta ,että kopissa seisoi se hevonen jonka olin halunnut. Monia asioita pyöri päässä kuinka sen kanssa pärjään ja mistä apua jos sitä tarvitsisin. Onneksi monella ystävälläni oli jo tuolloin hankittuna hevonen ja hevosihmisiä oli tiedossa joilta sitä apua pystyin kysymään.

Ilman satulaakin uskallauduttiin...

Saavuttiin alkuillasta Forssaan. Tallilla oli jo ilta puuhat käynnissä. Fortter oli olosuhteisiin nähden rauhallinen ,mutta jännittynyt. Talliin mentiin jalat tutisten ja pöristen. Karsinaan se juoksi ,niin että olin ovenkarmin ja hevosen välissä. Reppana pelkäsi jopa punasta ämpäriä joka tuotiin karsinaan.Suojaamaan vuotavaa uimurikippoa. Aamulla menin jo tallityön tekijän kanssa samaa matkaa,että pääsisin katsomaan kuinka poju voisi.Yö oli mennyt rauhallisesti karsinan kunnosta päätellen. Ruoka ei maittanut vaan ulos oli pästävä. Kaikille piti hirnua ja ilmoittaa olemassa olostaan. Aamu heinätkin sai odottaa ,kun kunnia kierros tarhassa piti vetää. Meni viikko että alkoi kotiutuminen ja rytmi tasaantui. Kun kello lähenteli viittä illalla,niin alkoi ramppaus tarhan oven suulla. En ratsastanut pariin ekaan päivään ollenkaan. Kävin taluttelemassa maastossa ja juoksutin liinassa. Ensimmäisenä ratsastus kerralla olin ihan kauhuissani,sitä vauhtia riitti ja jokaista asiaa piti pöristä ja pelätä. Vasta,kun Fortter oli ollut toista viikkoa ja olin päässyt kunnolla ratsastamaan uskallauduin nostaa laukkaa.En siin edes koeratsastuksella laukannut. Olin haltioissani,kun sillä hevosella oli niin hyvä ja temmokas laukka,odotin peitsiä mutta ei! Fortterin kanssa on silloin aikoinaan tehty hyvä pohja työ ratsukoulutuksessa koska sen näkee ja tietää vasta kun itse hyppää satulaan. Eihän se osaa aivan kaikkea missään nimessä ja umpikujia tulee,kun itse tahtoo päässä jotain,mutta kun ei löydä oikeita apuja ja kun ei hevonenkaan osaa niin ollaan kujalla.

                                                                         Ekoja laukkoja...